sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Me nuoret naiset

Työni kautta olen saanut tutustua upeisiin Movimienton paikallisiin vapaaehtoisiin. Aracellyz on 27-vuotias nuori nainen, hyvä tyyppi jonka kanssa meillä on paljon yhteistä. Meistä kumpikaan ei ole naimisissa, kummallakaan ei ole lapsia (harvinaista meidän ikäsille nuorille naisille Nicaraguassa) ja asumme yhdessä miestemme ja koiriemme kanssa. Tulemme hyvin juttuun ja meillä on paljon puhuttavaa. 

Aracellys käy maanantaista lauantaihin töissä eräällä kahvinjalostamolla ja opiskelee sunnuntaisin eräänlaisessa ammattikeskuksessa. Tavatessamme en voinut olla vertaamatta mahdollisuuksia mitä minä ja Aracellyz olemme saaneet. Mun täälläolon ja työharjoittelun maksaa suomalainen opintotukijärjestelmä ja yliopiston apuraha, kun taas Aracellyn asuinalueelle valtio ei maksa edes vesijohtojärjestelmää. 

Aracellyz, äiti ja koira Aracellyn olohuoneessa
Aracellyz asuu Matagalpassa peltitalossa köyhällä asuinalueella, jonka toisella puolella on kaatopaikka ja toisella puolella jätevesiallas. Iltaisin asuinalueella ei voi välttyä päänsäryltä, kun kaatopaikalla poltetaan roskia ja jätevesialtaalla käytetään järkkyjä haisevia kemikaaleja. Todella erilaisista lähtökohdista huolimatta, meillä on varmasti enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Lopulta me kaikki olemme aika samanlaisia, olosuhteet vaan on niin erilaisia. 

Aracellyyn ja muihin vapaaehtoisiin tutustuessani olen tajunnut että on paljon ihmisiä jotka yrittää parantaa elinolojaan ja elämäänsä, miksen yrittäisi tukea heitä siinä. Aracellyz on upea nuori nainen ja huippua, että hänellä on mahdollisuus vielä opiskella. Hyvin kaukaisena haaveena olisi opiskella lääketiedettä, mutta sitä Aracellyz pitää täysin mahdottomana. Se on liian kallista.

Sor Maria Romeron asuinalue on köyhyydestä huolimatta kaunis ja vihreä asuinalue

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti